Pääset takaisin Studion sivuille TÄSTÄ

Pysyvästi eroon kiloista- Kohti kiinteää kehoa

 

Aina tammikuussa ja syksyllä alkaa monella elämäntaparemontti. Moni aloittaa silloin tiukan dieetin kapeampi vyötärö mielessä. Muutetaan koko elämä ja saadaan tiputettua pari kiloa. Muutaman viikon päätä luovutetaan ja palataan samoihin tapoihin. Kuulostaako tutulta?

Netti on täynnä erilaisia dieettimainoksia. Nykyaikana meidän pitkäjänteisyys ei ole kovin hyvä. Haluaisimme kaiken tapahtuvan heti ja nopeasti. Mieti kuitenkin mitä hyvää olet saanut elämääsi ilman pitkäjänteistä tekemistä.

Moni siis haksahtaa nopeisiin pikadieetteihin. Oletko ikinä ajatellut, kuinka huonoa se tekee kehollesi pitkällä tähtäimellä? Minä kerron siitä sinulle.

Nopean painon pudotuksen haitta on se, että silloin suurin osa painosta tippuu ensin nesteistä. Sen jälkeen nopea painonpudotuksen myötä painoa tippuu rasvan lisäksi myös lihasmassasta. Kun dieetti loppuu ja palaat taas normaaliin ruokailuun, paino nousee takaisin.

Elimistö haluaa palauttaa lihasmassan määrän ja lisää nälän määrää ja mielitekoja niin, että saavuttaa tavoitteensa. Tämä johtaa helposti dieettikierteeseen ja painon nousun myötä myös saadaan lisää rasvaa kehoon.

Tässä taulukko siitä mitä nopean painon pudotuksen seurauksena tapahtuu eli mistä painoa lähtee.

LAIHDUTUSVAUHTI RUOKAVALION AVULLA:

LAIHDUTUSVAUHTI RASVAN MÄÄRÄ %:NA LAIHDUTETUSTA MASSASTA
1-1,5 KG/VIIKKO 60 % RASVAA
0,5-1 KG/VIIKKO 75% RASVAA
500 G/VIIKKO 90-100% RASVAA

  

Lihasmassan menettäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että saat jatkossa syödä vieläkin vähemmän. Jokainen lihasmassana menetetty painokilo vähentää perusaineenvaihduntaasi. Perusaineenvaihduntahan on se energiankulutus, jonka kulutat tekemättä mitään. Huomionarvoista on myös se, että lihasmassaa menetetään myös mm sydänlihaksesta. Se ei voi millään olla hyväksi kehollesi.

Alle 5 kilon laihdutuksessa hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla voidaan suojata lihasten menetys. Tämä todella tärkeää perusaineenvaihdunnan takia. Isommassa painon pudotuksessa sitä ei voi kokonaan ehkäistä, mutta minimoida se silloinkin kannattaa. Laihdutuksessa tärkeää olisi ennemminkin lisätä lihasmassan määrää, kuin menettää sitä. Sinäkin varmasti haluaisit tehokkaan rasvanpolttokoneen ja urheilullisen vartalon. Lähdetäänkö rakentamaan sinullekin sellainen?

Dieettien ongelma on myös se, että et opi oikeaa tapaa syödä. Niitä ei ole tarkoitettu pitkäkestoiseksi. Laihduttaminen ei ole itsekurilaji ja se loppuu jokaiselta ennemmin tai myöhemmin. Jos ajattelet näin, tulet varmasti pettymään. Itsekuri loppuu jonkin ajan kuluttua. Jos palaat taas samoihin rutiineihin, paino takuuvarmasti nousee takaisin.

Usein, kun paino dieetin jälkeen nousee korkojen kera, on suuri osa siitä myös rasvaa. Harva lihasmassaa haluava kuntoilija pystyy syömään niin, että painon noususta kaikki olisi lihasmassaa. Painon kanssa kamppailevalla painon pudottajalla dieetin jälkeinen ruokavalio harvoin on niin laadukas, että tuo painon nousu tulisi pelkästään lihasmassasta. Toisin sanoen dieettien jälkeen saat vain lisää rasvaa kehoosi painon nousun myötä. Se hankaloittaa taas painonhallintaasi entisestään.

Dieetin jälkeen elimistö haluaa saada lihasmassan takaisin. Tämä lisää nälän tunnetta ja makeanhimoa. Tätä saattaa jatkua jopa puoli vuotta. Saat siis taistella entistä enemmän, jos lähdet tuolle syömisen kontrolloimisen linjalle. Pysyvässä laihtumisessa tämä nälkä ja makean himo on suuri ongelma.

Pysyvässä laihtumisessa tärkeää on luottaa omaan kehoon. Kehomme työskentelee meidän hyväksemme, ei meitä vastaan. Lapsena osasimme kaikki kuunnella oman kehomme viestejä. Kannattaa mietti, missä kohtaa sinä olet menettänyt tuon kehon viestien kuuntelun taidon.

Pysyvässä painon pudotuksessa ruokailusta pitää tehdä säännöllistä. Kehon tulee saada säännöllisesti laadukasta polttoainetta, että jaksat arjen haasteet ja vireystasosi pysyy hyvänä koko päivän ajan. Ruuan lisäksi liikuntaan, uneen ja stressin hallintaan tulee kiinnittää huomiota. Nämä kaikki voivat olla esteenä pysyvälle painon pudotukselle. Sinä ole kokonaisuus eikä painonhallinta ole monimutkaista kaloripeliä. Älä tee asioista liian vaikeaa.

Itse en onneksi juuri koskaan ole ollut dieetillä. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ikinä olisi ollut. Olen kuitenkin muutamien kokeilujen jälkeen keskittynyt säännölliseen laadukkaaseen syömiseen. Oman kokemukseni perusteella se on johtanut parhaaseen lopputulokseen. Tätä tukevaa kirjallisuutta olen myös lukenut paljon eli se ei ole ainoastaan oma näkemykseni. Tutkimusten mukaan ne jotka laihduttavat enemmän ovat ylipainoisempia.IMG_1635 (002)

Itselläni monipuolinen liikunta on kuulunut aina enemmän tai vähemmän elämääni. Tällä hetkellä käyn salilla ja harrastaan paljon aerobista liikuntaa uinnin, pyöräilyn ja juoksun muodossa. Toki epäsäännöllisesti harrastan myös paljon muutakin. Ruokailun ja liikunnan avulla olen nyt 30-40 ikävuoden välillä ollut aika tiukassa kunnossa, vaikka kolmen lapsen äiti olenkin. Rasvaprosenttini on vaihdellut 14,2-18,2 välillä Inbody mittauksissa. Vaihteluväli tämän ikäisillä on 18-28 eli alarajoilla ja sen alla on tullut oltua.

Olen siis luonut itselleni hyvän rasvanpolttokoneiston. Haluaisitko sinäkin toimivan kehon, joka polttaa paljon energiaa? Se vaatii paljon töitä, mutta olen valmis auttamaan sinua siinä. Valmennukset alkaen 89€/kk. Lisätietoja saat osoitteesta www.pt-tiinaekman.fi tai Facebookissa nimellä Studio Sinun Valintasi. Ole rohkeasti yhteydessä ja muutetaan sinunkin elämäsi suunta kohti terveempää kehoa.

 

VOIT TILATA ILMAISEN OPPAAN RAVINNOSTA TÄYTTÄMÄLLÄ ALLA OLEVAT TIEDOT. SAMALLA PÄÄSET UUTISKIRJELISTALLE. SILLOIN SAAT AINA UUSIMMAT BLOGIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI. LISTALTA VOI POISTUA MILLOIN VAIN.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.