Olen Superinnostunut uudesta vanhasta tuttavuudesta eli pilateksesta. Olen käynyt Pilates Health ohjaaja koulutuksen ja se on avannut minulle uusia ulottuvuuksia pilates harjoitteluun. Aivan ihanaa ja kehoni kiittää. Toki on se ollut vähän ihmeissäänkin saadessaan yliannostuksen pilates harjoittelua, kun olen innoissani pitänyt Studiolla kursseja.
Omasta taustasta
Olen harrastanut pilatesta enemmän ja vähemmän aktiivisesti yli kymmenen vuotta. Olen hakenut siitä erityisesti omiin selkävaivoihin apua ja sitä olen myös saanut. 30 + ja kolmas lapsi oli minun selälleni se kohta, että tarvitsin erityistä vahvistusta lantionpohjan lihaksiin ja koko selkään. Myös liikkuvuus on aina ollut minulla heikko ja siihen olen saanut myös apua pilates harjoittelusta.
Minulla on myös ollut välilevynpullistuma tai oikeastaan kolme. Ensimmäinen niistä leikattiin, koska tunto alkoi hävitä toisesta jalasta. Erityisesti pakaran alueen puutuminen pelästytti minut ja suostuin leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen minulla on tullut samasta välistä vielä kaksi uutta pullistumaa. Tiedän siis hyvin mitä kipu ja selkävaivat ovat.
Olen käynyt paljon fysioterapiassa ja se on harjoittelun lisäksi auttanut eniten. Fysioterapeutin mukaan leikattu selkä vaatii paljon paremman keskivartalon tuen ja lihakset pitää taas opettaa toimimaan oikein. Sitä opettelua teen edelleen. Pilates kuitenkin on muun liikuntataustani lisäksi parantanut kehontuntemustani ja tiedän mitä kehoni kaipaa.
Erityisesti lääkärissä juokseminen on ollut turhauttavaa. Heidän ratkaisu on ollut aina vain lisätä kipulääkitystä.
Ajattelen kuitenkin, että liike on lääke. Liikkeen kautta saan aina oman kipunikin siedettävämmäksi. Toki välillä on tullit kokeiltua rajoja tuon liikkumisen määrän suhteen. Sen toiki tiedostan.
Mitä pilates ei ole
Mikäli nämä kuvaavat tunnettasi harjoituksen jälkeen, et ole ymmärtänyt ohjaajan ohjeita oikein. Pilates tunnilla kaikki liike lähtee keskivartalosta. Keskivartalon tuki on mukana kaikessa tekemisessä.
Keskivartalon tuen löytäminen ei alussa välttämättä ole helppoa. Sen hakemiseen alussa voi mennä aikaa. Tämän vuoksi harjoittelu vaatii keskittymistä.
Pystyäksesi tekemään haastavampia liikkeitä, sinun täytyy ensin pitää hallinta helpommissa liikkeissä. Tämän vuoksi alussa voi tuntua, että tämähän on kevyttä ja helppoa. Kehoa voi haastaa sen jälkeen, kun tuki keskivartalosta löytyy.
Mitä pilates on
Koko kehon kattava treeni, jossa kaikki kehon liikesuunnat huomioidaan. Pilateksessa haetaan voimaa ja liikkuvuutta kehon luonnollisilla liikesuunnilla. Saat lihaksiin tasapainoa ja kehon mahdolliset puolierot tasapainottuvat.
Pilates harjoittelu parantaa kehon tuntemustasi. Opit tuntemaan kehosi toimintaa paremmin. Nämä oikeat liikeradat siirtyvät pikkuhiljaa arkeesi. Opit käyttämään kehoasi optimaalisemmalla tavalla. Sitä kautta saat kivuttomamman ja toimivamman kehon.
Ehdoton suositus pilates harjoitellun aloittamiseen. Tule mukaan alkeiskurssille ja aloita oma matkasi kohti parempaa kehon tuntemusta.
VOIT TILATA ILMAISEN OPPAAN RAVINNOSTA TÄYTTÄMÄLLÄ ALLA OLEVAT TIEDOT. SAMALLA PÄÄSET UUTISKIRJELISTALLE. SILLOIN SAAT AINA UUSIMMAT BLOGIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI. LISTALTA VOI POISTUA MILLOIN VAIN.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.