Pääset takaisin Studion sivuille TÄSTÄ

Miten valita hyvä olo - Laihdu järkevällä tavalla ja voi paremmin

Oletko miettinyt, miten saisit hyvän olon ja olisit tyytyväinen itseesi? Oli aika, jolloin itse mietin juuri tätä kysymystä. Silloin liikuin vähemmän ja minulla oli ylipainoa. Tuntui, ettei jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja asiat kasaantuivat. En harrastanut säännöllistä liikuntaa ja syöminen oli sitäkin epäsäännöllisempää.

Hyvä olo vaatii hyviä valintoja levon, liikunnan ja ravinnon suhteen. Kaikkiin pätee hyvin säännöllisyys ja oikea määrä. Esimerkiksi syömisen säännöllisyys ravinnon suhteen korjaa monia muitakin asioita. Ruuan määrä ja laatu paranevat usein jo säännöllisellä syömisellä. Kun verensokerit eivät heittele, pysyy makea himo loitolla.

Liikunnan suhteen säännöllisyys on myös tärkeää. Monella sekin menee kausittain. Usein liikutaan liikaa ja liikunta loppuu nopeasti, kun rasitusta tulee liikaa. Liikunnan määrää pitää nostaa asteittain. Silloin keho ei väsy liikaa ja liikunnan ilo säilyy. Myöskään riittävää unta ja lepoa ei pidä unohtaa. Nämä kaikki kolme asiaa on tärkeä ottaa huomioon.

Oma tarinani

Itse aloin liikkumaan säännöllisesti. Otin itselleni aina jonkin tavoitteen ja sitä kohti tein treenisuunnitelman. Minulla oli siis selkeä tavoite, jota kohti halusin mennä ja tehdä töitä. Tavoite on todella tärkeä muutoksen tekemisessä. Ilman sitä useinkaan tule tehtyä asioita ja jonkun asian saavuttaminen on sattuman varassa.

Aloin myös syömään säännöllisesti terveellistä kotiruokaa eli viisi ateriaa päivässä. Olen joskus kokeillut erilaisia dieettejä, mutta niiden jälkeen paino on aina nousut takaisin. Terveellisemmän elämän kautta sain painoni tiputettua ja laihduin normaalipainoiseksi. Sen lisäksi sain hyvän olon ja runsaasti energiaa arkeen. Jaksoin siis samassa ajassa tehdä enemmän asioita.

IMG_1576 (002)

Olen sairaanhoitaja ja terveelliset elämäntavat ovat aina kiinnostaneet minua. Aloitin vuonna 2016 Personal Trainer opinnot. Sen jälkeen olen auttanut muitakin kohti parempaa arkea. Toisin sanoen olen auttanut ihmisiä liikkumaan säännöllisesti ja laihtumaan.

Päivittäiset valinnat ratkaisevat

Yritykseni nimi on Sinun Valintasi. Haluan korostaa asiakkailleni hyviä valintoja liikunnan ja ravinnon suhteen. Meistä jokainen tekee satoja valintoja päivittäin näissä asioissa. Miksei sitten tekisi parempia valintoja niiden suhteen. Ongelma ei useinkaan ole tiedon puute vaan motivaation ja säännöllisen tekemisen.

Teemme satoja jopa tuhansia tiedostamattomia valintoja päivässä. Kaikki eivät tietenkään liity ravintoon, lepoon ja liikuntaan. Suuri osa niistä kuitenkin liittyy niihin jollain lailla. Tietoisia valintoja teemme vain noin kymmenen päivässä. Joskus siis on hyvä pysähtyä miettimään omia valintoja yksin tai jonkun kanssa.

Muutos ei ole kiinni itsekurista

Moni kokee, että muutoksen tekeminen yksin on kovin vaikeaa. Kaikki tietävät miten syödä terveellisesti, mutta harva motivoituu pitkällä tähtäimellä tekemään niin. Kyse ei ole motivaation puutteesta, vaan siitä mihin motivaation ja ponnistelut arjessa haluamme suunnata. Ei ole siis heikkoutta olla ylipainoinen.

Suurin osa niistä ihmisistä, jotka laihduttavat eniten, ovat myös lihavampia, kuin ne jotka eivät yritä laihduttaa. Laihduttaminen ei ole siis kiinni itsekurista. Se on väärien rutiinien korjaamista pysyvästi uusiksi. Paras tilanne on se, että et ole ikinä päästänyt itseäsi lihomaan.

Tätä kaikkea on siis painonhallinta, jota haluan asiakkailleni opettaa. Olen sinua varten ja voin auttaa myös sinua onnistumaan, jos niin haluat. Olen auttanut kymmeniä muitakin onnistumaan painon pudotuksessa ja elämäntapamuutoksessa.

Asiakkaan tarina

Haluan myös jakaa sinulle erään asiakkaani kokemuksen. Hän onnistui mahtavasti tavoitteessaan kovan työn avulla eli onnittelut hänelle siitä. Hänen tavoitteensa oli juosta ½ Marathon kesällä 2017. Meidän valmennussuhde alkoi keväällä 2016 eli aikaa oli reilusti. Valmennus kesti puoli vuotta eli aikaa oli opetella uusia tapoja reilusti. Asiakkaani oli hyvin motivoitunut ja otti hyvin opit vastaan sairaanhoitajan tarkkuudella ja se mahdollisti hänen hyvät tuloksensa, josta kerron sinulle seuraavaksi.

Ensin kuitenkin asiakkaan taustaa hieman. Asiakkaani on neljän lapsen yksinhuoltaja. Projektin alkaessa nuorin oli ensimmäisellä luokalla koulussa. Hän teki kolmivuorotyötä ja elämä oli muutenkin haasteellista. Säännöllinen liikkuminen ei ollut kuulunut arkeen muutamaan vuoteen ja ylipainoa oli kertynyt yli kymmenen kiloa.

Siitä siis lähdimme liikkeelle. Aikaa siis täytyi itselle jostain löytää. Se varmasti oli suurin haaste. Onneksi motivaatio oli kunnossa, joten aikaakin saatiin asioille järjestettyä. Ruokailurytmi oli epäsäännöllinen ja se oli suurin korjaus ruokavalioasioissa.

Aloitimme yhteiset juoksutreenit. Tein asiakkaalleni juoksu- ja ruokavalio-ohjeet. Niitä hän hyvin noudatti. Kävimme myös lihaskunto- ja huoltoasioita läpi ja kesällä 2017 hän juoksi ½ Marathonin ensimmäistä kertaa 15 kiloa kevyempänä. Laitan suoran lainauksen hänen palautteestaan:

”Tapasi valmentaa pohjautuu asiakkaaseen. Muistutit hyvin siitä, että valitset lajeja, joista itse pidät. Näin saat liikunnasta pysyvää. Olet rauhallinen ja osaat tsempata. Kaikesta näkyy, että olet innostunut ja tiedät mistä puhut. Se välittyi myös minulle ja lisäsi motivaatiotani. Annoit konkreettisia neuvoja, joita minun oli helppo noudattaa kiireisessäkin arjessa.

Tuloksia: Pudotin painoani 15 kiloa! Edelleen noudatan juoksuohjelmaa, vaikka valmennuksen loppumisesta on aikaa 1,5 vuotta. Juoksin viime kesänä ½ Marathonin ja juoksen sen uudelleen.

Mikäli haluat valmeenukseeni. Ota rohkeasti yhteyttä.

VOIT TILATA ILMAISEN OPPAAN RAVINNOSTA TÄYTTÄMÄLLÄ ALLA OLEVAT TIEDOT. SAMALLA PÄÄSET UUTISKIRJELISTALLE. SILLOIN SAAT AINA UUSIMMAT BLOGIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI. LISTALTA VOI POISTUA MILLOIN VAIN.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.