
Yrittäjä Tiina Ekman
- Aitoa kohtaamista ja leikkaussalihoitajan tarkkuutta
Studion yrittäjä Tiina Ekman on pitkän sairaanhoitajauran leikkausosastolla tehnyt sairaanhoitaja. Leikkaussalihoitajan työssä olen nähnyt paljon huonoa oloa. Etenkin Tekonivelsairaalassa usealla potilailla löytyvät kaikki ylipainoon liittyvät sairaudet. Sen vuoksi haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin.
Minun piti lähteä yliopistolle opiskelemaan. En kuitenkaan löytänyt oikeaa pääainetta ja sen vuosi opiskelin Personal Traineriksi. Ihmisten hyvinvointi ja liikunta on aina kiinnostanut minua. Halusin opiskella asiaa, johon minulla on intohimo. Olen aina liikkunut paljon, mutta teininä ammatinvalintaa tehdessäni en osannut hakeutua liikunta-alalle.
Olen liikunnan suhteen kaikkiruokainen. Olen pelannut pallopelejä ja yleisurheillut nuorena. Salibandyn pelaamisen lopetin esikoisen raskausaikana. Pelasin silloin sitä kakkosdivarissa. Pelimatkat olivat pitkiä, eikä pienen vauvan äitinä niihin ollut aikaa. Etenkin, kuin toinen lapsemme syntyi 13 kk:tta esikoisen jälkeen.
Kun lapset olivat pieniä ja tein kolmivuorotyötä, minun oli töihin paluun jälkeen mietittävä omat treenit uudella lailla. Siinä yhteydessä innostuin juoksemisesta. Jossain vaiheessa laajensin Triathloniin ja vuonna 2019 tein ensimmäisen täyden matkan kisan. Nyt uskallan pitää jo itseäni Triathlon harrastajana.
Oma jalkani leikattiin 2017. Minulle jäi siitä pysyvä hermokipu. Kivun ja muun elämän haasteiden vuoksi olen kantapään kautta opetellut stressin hallintaa ja nukkumista. Sen vuoksi olen nyt itse aloittanut mm. joogatunnit. Omien kokemuksieni myötä olen alkanut opiskelemaan mindfulnesia, uniasioita ja stressin hallintaa. Itse olen saanut apua mm. TRE harjoittelusta. Kiitos Anne, että otit minuun muutama vuosi sitten yhteyttä!
Tällä hetkellä meillä on suunnitteilla rentoutumiskurssi, kurssit levosta ja unesta. Olen suunnitellut aloittavani kirjan kirjoittamista. Kirjan nimi on kipuhoitajasta kipukroonikoksi- Miten selvitä kivusta. Itse olen ollut TAYS:ssa kipuhoitajana ja suuren osan 20 vuoden leikkaussalihoitaja urastani olen tehnyt anestesiahoitajana akuuttia kipua hoitaen. Olen työstämässä verkkokurssia lääkkeettömästä kivunhoidosta eli projektit eivät lopu.
Olen ikuinen opiskelija ja syksyllä aloitan Mindfulness ohjaaja koulutuksen. Tällä hetkellä pidän Studiolla lihaskuntotreenejä pienryhmille, painonhallintaryhmiä ja juoksukoulua. Koordinoin ja hallinnoin Studion muiden ohjaajien asiat eli työtä riittää silläkin saralla. Tervetuloa tunneille!
Koulutukset:
- Lähihoitaja
- Sairaanhoitaja/AMK
- Hallintotieteen perusteet Avoin Yliopisto
- Kansanterveystieteen perusteet Avoin Yliopisto
- Puheviestintä & esiintyminen Avoin Yliopisto
- Personal Trainer Trainer4you
- Ravintovalmentaja Trainer4you
- Triathlonvalmentaja Triathlonliitto 1 & 2

Joogaopettaja Mari Salminen
- Pirskahtelevaa hymyä ja aitoa läsnäoloa
Elämäni polku ei ole ollut helpoin mahdollinen. Jo teini-iässä etsin itselleni keinoja rauhoittumiseen ja elämän ymmärtämiseen. Jooga ilmestyi elämääni sellaisenaan ensimmäisen kerran vuonna 2005. Aloitin silloin haastavassa elämäntilanteessa ensimmäisen joogakurssini, joka oli astangajoogan alkeiskurssi. Harjoitus tuntui silloin liian voimakkaalta ja haastavalta. Sen vuoksi se jäi nopeasti kokonaan pois arjestani.
Vuosien varrella ajatus tutustua joogaan voimistui. Vuonna 2014 elämäntilanteeni helpottui ja tieni kulki uudelleen joogakoululle. Tällä kertaa tutustuin joogaharjoitteluun monipuolisemmin. Erityisesti intergal yoga hatha inspiroi minua. Kokeilin uudelleen myös astangajoogaa. Tällä kertaa innostuin ja jäin sille tielle.
Harjoitus muuttui nopeasti hyvin säännölliseksi. Koin saavani joogasta niin paljon apua omiin moninaisiin tarpeisiini. Tutustuin joogakoulun maailmaan lähemmin vastaanottajatyön kautta. Tämän työn ohella unelmoin joogaopettajan ammatista.
Elämäni suurin lahja, tyttäreni, syntyi helmikuisena päivän vuonna 2017. Hän muutti totuttuja harjoituskuvioitani ja elämän hallintaani täysin. Yksi suurimmista haasteista oli yhdistää koko elämän paletti niin, että kaikelle tärkeälle jäisi aikaa. Halusin edelleen tehdä kaikkia niitä asioita, joista nautin. Jooga on tässäkin mielessä tärkein suunnannäyttäjä. Sieltä tulevat harjoitusfilosofiani ydin lempeys ja kohtuullisuus.
Siirryin työskentelemään kokopäiväisesti joogan parissa loppuvuodesta 2017 Om Yogalle. Se on Tampereen ihanin joogakoulu. Siellä minut näkee edelleen viikoittain ohjaamassa hathajoogaa.
Vuoden 2018 alussa palo joogaopettajakoulutukseen oli jo suuri. Vihdoin tein päätöksen ja uskaltauduin aloittamaan jooga opinnot. Intuitioni kuljetti minut Espooseen ihanan Kaisa Kärkkäisen Heartful yoga teacher traaining academyyn. Sieltä valmistuin joogaopettajaksi kesällä 2019.
Elämäni synnytti myös Karunya Avoin Yogan hieman etuajassa helmikuussa 2019. Aloitimme silloin yhteistyön Tiinan kanssa, joka etsi Studiolle Joogaohjaajaa. Kaikella on tarkoituksensa. Niin kiitollisena ja inspiroituneena otan vastaan mahdollisuuden ohjata myös sinut joogan ihanaan maailmaan. Toivon oppilailleni rentoutta ja rauhaa. Haluan antaa teille eväitä arjen tasapainoon ja stressin hallintaan. Nähdään joogamatolla!
Koulutukseni & työtaustani
- Kultaseppä-artesaani
- Myynnin ammattitutkinto
- Ravitsemustieteen perusopinnon Avoin Yliopisto
- Erilaisia liikunnan lyhytkoulutuksia
- Om Yoga- koulu yksilöneuvoja ja asiakaspalvelija
- Heartful Yoga Teacher Training Academy
- Erilaisia hyvinvoinnin lyhytohjaajakoulutuksia mm. Äiti MA”A energiahoito, kokemusasiantuntijakoulutus
- Karynya Yoga Tampere
